Sote-uudistuksesta ollaan montaa mieltä, mutta itselle se toi ainakin yhden positiivisen uutuuden: nimittäin Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen eli Pohteen podcastin. Aloin kuunnella podcastia aluevaaleihin ehdolle lähdettyäni, jotta kuulisin ajatuksia sote-asioista nimenomaan alan asiantuntijoilta. Ensimmäinen jakso, jonka kuuntelin liittyi omaishoitajuuteen, josta tietämykseni ennestään oli kyllä erittäin ohut. En ole varmasti ainoa, jolle aihe ei ole niin tuttu, ja luulen tämä myös motivoi kirjoittamaan aiheesta.
Omaishoito on siis sitä kun omainen tai muu läheinen henkilö hoitaa ikääntynyttä, vammaista tai sairasta henkilöä. Apu hoidettavalle voi olla monenlaista ja sen määrä ja korvaus on hyvin tapauskohtaista – riippuen myös hyvinvointialueesta. Omaishoitoon pitää tietysti suostua omasta tahdostaan. Meidän jokaisen on kuitenkin hyvä muistaa ensinäkin se, että omaishoitajuus on esimerkki parhaimmillaan siitä, että elämästä ei ikinä voi tietää eikä elämää voi suunnitella etukäteen. Sote-palveluiden laatuun voi olla helppo suhtautua välinpitämättömästi, jos vastoinkäymiset eivät ole tulleet itsensä toteuttamisen ja menestymisen tielle.
Ulkopuolisen silmin on myöskin helppo sanoa, että kyllähän hyvinvointialueet ratkaisee hoidon muutenkin, jos omaishoitajaa ei löydy. Tästä on tietysti myös pidettävä kiinni. Fakta on kuitenkin se, että meistä ei kukaan voi tietää sairastuuko oma läheinen yllättäen siten, että ainoa inhimilliseltä tuntuva vaihtoehto on, että juuri sinä itse jäät omaishoitajaksi. Tai että syntyykö perheeseen kehitysvammainen lapsi. On kuitenkin inhimillisesti ajateltuna melko eri asia esimerkiksi kehitysvammaiselle lapselle elää rakastavan perheensä kanssa kuin laitoksessa.
Toisaalta päätös jäädä omaishoitajaksi voi olla hankala, ja siihen saattaa kohdistua paljon paineita ja velvollisuuden tunnetta. Eikä kyse ole ainoastaan ensimmäisestä päätöksestä jäädä omaishoitajaksi, vaan jatkuvasta sitoutumisesta ja sopeutumisesta täysin uudenlaiseen elämäntilanteeseen.
Vähin mitä voimme inhimillisesti tehdä, on yrittää ymmärtää omaishoitajien tilannetta ja nähdä heidän tekemänsä työ. Liian usein hoitotyö jää kokonaan mittaamatta euroissa ja omaishoitoakin tehdään korvauksetta tai epävirallisesti.
Taloudellisesta näkökulmasta tilanne on vähintäänkin yhtä ilmiselvä. Esimerkiksi mainitsemani Pohteen podcastin mukaan kehitysvammaisen lapsen hoitaminen maksaa yhteiskunnalle 15-kertaisesti laitoksessa verrattuna omaishoitajuuteen. Ero on hurja, mutta vielä hurjempaa on ajatella, että siitä yhdestä verrattuna viiteentoista ollaan monen mielestä valmiita leikkaamaan. Kaikkien inhimillisten näkökulmien lisäksi omaishoito on ilmiselvä säästö meille kaikille.
Tämä on yksi räikeimmistä esimerkeistä siitä, mitä tarkoitan lyhytkatseisella taloudellisella päätöksenteolla. Lisäksi tämä toimii esimerkkinä siitä, miten ideologisesti päätöksiä voidaan tehdä, pohjaamatta niitä kustannus- ja vaikuttavuuslaskelmiin. Tulot ja menot on tietysti pidettävä tasapainossa, mutta talousvastuullisuus katoaa siinä vaiheessa, jos tämänkaltaisten päätösten avulla romutetaan terveydenhuollon perusteet. Se ei tehosta, se ainoastaan syventää kuilua, joka tulee yhä kalliimmaksi.
Jos ennakoiva ja talousvastuullinen politiikka kuulostaa susta fiksulta, niin lähde mukaan tukemaan mun vaalityötä! Tässä linkki julkaisuun, jossa annan muutamia ideoita, miten voit sitä tehdä.