Joka kerta kun mainitsen Pohjois-Pohjanmaan ulkopuolella asuvalle, että Oulu on asukasluvultaan Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja suurempi kuin Turku, reaktio on ihmettelevä. Ylpeänä oululaisena tällainen tietämättömyys ärsyttää, mutta syy tälle mielikuvalle Oulusta on selkeä: Oulu on levällään kuin pizza Napolissa. Olen jopa kuullut Oulussa ensimmäistä kertaa käyvien kysyvän rotuaarilla, että “Mistä se keskusta siis alkaa?”.
Mistä tämä ristiriita todellisen asukasluvun ja mielikuvien välillä johtuu? Oulu on toki kokoaan suurempi kaupunki kuntaliitosten myötä ja toisaalta Oulun seutu kuuluu harvoihin alueisiin, joissa syntyvyys ylittää kuolleisuuden. Moni lapsiperhe Oulun seudulla hakeutuu myös keskustan sykkeestä tietoisesti pois rauhallisen ja luonnonläheisen ympäristön toivossa. Tässä mielessä Oulu onkin jo varsin esimerkillinen tulevaisuuden vetovoimakaupunki, joka tarjoaa mahdollisuuden myös luonnonrauhaan. Oulu on edelläkävijä myös muissa kestävän kaupungin aiheissa: noin puolet OSL:n busseista liikkuvat jo sähköllä ja Oulu on tunnetusti maailman talvipyöräilyn pääkaupunki. Valitettavasti tästäkin tittelistä halutaan kuitenkin tieten tahtoen eroon, niin Kokoomuksen, Perussuomalaisten kuin Keskustankin toimesta.
Ongelma on kuitenkin varsinaisessa kaupunkirakenteessa. Juuri mainitsemiani pyöräreittejä on rakennettu enemmän kävelyn kuin autoilun kustannuksella, vaikka esimerkiksi Maailmanpankin sivuilla julkaistun jutun mukaan niin viihtyisällä kevyen liikenteen kaupunkisuunnittelulla kuin isoilla julkisen liikenteen investoinneilla on ylivoimaiset taloudelliset “takaisinmaksuajat” eli nettonykyarvot. Autoilun rajoittaminen ja täten kävely-ystävällisyyden lisääminen edistää myös kaupungin elinvoimaisuutta ja täten johtaa kiinteistöjen arvon nousuun. Oulun kohdalla tämä voisi tarkoittaa erityisesti positiivisia taloudellisia vaikutuksia niin startup-yrityksille yleisesti kuin kipeästi kaivattujen kahviloiden ja ravintoloiden toimintaan.
Ennen kaikkea kyse onkin siitä, minkä suunnan Oulu päättää ottaa. Keskeisimmät argumentit esimerkiksi raitiotieliikennettä vastaan Oulussa koskee juurikin Oulun levittäytyneisyyttä, joka ei tue raideliikennettä. Raitiovaunusta puhutaan myös “eniten tilaa vievänä” vaihtoehtona julkisen liikenteen kehittämiselle.
Tässä vaiheessa haluaisin muistuttaa siitä, että yksiä keskeisimpiä syitä sille, miksi Oulu on kaupunkirakenteltaan raitiotieliikenteelle niin sanotusti sopimaton liittyy juuri siihen, että a) keskustan vetovoimaa edistäviä hankkeita on torpattu kerta toisensa jälkeen (uudet urheiluareenat, julkiset saunat, keskustakampus) ja b) koska keskustan autoilumahdollisuuksista on haluttu pitää kynsin hampain kiinni. Toisin sanoen raitiotieliikennettä ei kannateta juuri sen syyn takia, mikä sillä pyrittäisiin korjaamaan.
Hyvänä esimerkkinä toimivan kaupunkirakenteen vaikutuksista kaupungin elinvoimaan toimii juuri ratikkaan investoinut Tampere, joka on jo monetta vuotta peräkkäin Suomen elinvoimaisin kaupunki ja jonka autottoman Hämeenkadun varrella erityisesti ravintolat ja kahvilat viihtyy. Taloustutkimuksen kyselytutkimuksen mukaan kunnasta toiseen muuttaessa kaikkein tärkein kriteeri ihmisille on sopivan hintainen asunto, jonka jälkeen mainitaan asuinalueen viihtyisyys, palvelutarjonta, etäisyydet palveluihin ja hyvät liikenneyhteydet.
Oululla on siis kaikki edellytykset olla Suomen uusi vetovoimaisin kaupunki. Oulun asuntohinnat ovat huomattavasti halvemmat kuin muilla viidellä suurimmalla kaupungilla ja kaikki muut kyselytutkimuksessa mainitut kriteerit ovat juuri niitä, joihin Oulun kaupunki voi konkreettisilla poliittisilla päätöksillä vaikuttaa. Prioriteetit on kuitenkin laitettava kuntoon, mikäli haluamme Oulun kasvavan myös jatkossa. Minulle keskeisin prioriteetti on Oulun vetovoiman edistäminen tutkimuspohjaisesti.